Chimmyy se päätti tehdä comebackin ;) Ja piti sitten tehdä ihan kunnolla, sama sukunimikin kuin viime kerralla. Pöhköä? Juu on, mutta ihastuin niin tuohon Bertorelli-nimeen, että pakko oli ottaa uudelleen :'''D Ja sitten... tuota, ketä oikeasti minun selitykseni kiinnostavat? Enpä usko, että juuri ketään, joten jos aloitettaisiin tämä tarina?



(kuvia 25 kpl)



Kello näytti jo melkein keskiyötä. Metsä kaupungin laidalla nautti rauhallisuudesta. Ei tuullut. Ei satanut. Luontoäiti tuntui nukkuvan muun väen lailla.



Yksi kuitenkin oli jalkeilla. Hän kulki rättiväsyneenä metsän kumpuisella maalla ja yritti pysyä pystyssä korkokengillään. Hän oli niin puhki juoksemisesta, että hänen silmissään heitti.



Hänen tahtinsa hidastui askel askeleelta. Kävely tuntui käyvän koko ajan vain raskaammaksi ja raskaammaksi. Mutta silti hän jatkoi kulkuaan.



Kuivatessaan silmiään hän huomasi niiden olevan kovin arat. Itkeminen oli rasittanut ne. Hänestä tuntui jälleen siltä, että hän alkoi itkeä. Kyyneliä ei kuitenkaan tullut. Ehkä hän oli jo kuluttanut ne loppuun?



Silloin hän kaatui maahan polvilleen. Hän ei jaksanut enää. Hän tarvitsi lepotauon. Paitsi tästä kävelemisestä, myös kaikesta muusta, mitä hän oli saanut kestää.



Hän itki ilman kyyneliä. Hän kohotti molemmat kätensä ja haparoi tukkaansa. Hän yritti kiskoa pois pinnejä ja hiuslenkkejä, joilla oli laittanut hiuksensa niin kauniisti tätä iltaa varten. Tämän piti olla suuri ilta hänelle, hänen elämänsä upein hetki... mutta se oli jäänyt pelkäksi haaveeksi, aivan kuten aina ennenkin.



"Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?" hän parkaisi. "En ole koskaan toivonut kenellekään pahaa. Miksi minua silti kohdellaan näin?"



Itkun sijaan hän alkoi pian haukkoa henkeä. Happi tuntui loppuvan. Se kesti kuitenkin vain hetken, jonka jälkeen hän vain istui hiljaa ja katseli tyhjyyteen. "Missä tein väärin..." hän kuiskasi.



Varovasti hän nousi hetken päästä ylös ja haparoivin askelin lähti kävelemään eteenpäin. Hänellä ei ollut aavistustakaan, minne hän oli menossa. Tai miksi. Mitä hän edes teki täällä? Oliko sillä loppujen lopuksi mitään väliä?



Tai mitä merkitystä oli sillä, että hän oli täällä? Jos hän lähtisi pois, välittäisikö joku siitä? Luultavasti sitä ei edes huomattaisi. Kukaan ei ollut aikaisemminkaan kiinnittänyt häneen mitään huomiota, paitsi jos hän oli tehnyt todella pahan mokan.



Hän pysähtyi miettimään. Kysymykset toistuivat kerta toisensa jälkeen hänen mielessään. Niihin tulevat vastaukset eivät olleet kovinkaan myönteisiä. Sitten hänen päässään tuntui naksahtavan.



Hän keräsi kaikki voimansa ja lähti juoksuun. Hänen jalkansa tuntuivat nyt yhteistyökykyisiltä. Ne tuntuivat tietävän, että tämän jälkeen niiden ei tarvitsisi ponnistella enää koskaan.



Se kävisi todella nopeasti. Hän ei ehtisi varmaankaan edes tuntea mitään.



Hän voisi ihan noin vain löytää ratkaisun tähän tilanteeseen. Tämä tulisi olemaan aivan liian helppoa. Hän ponnisti vielä kerran, jotta pääsisi ylemmäs.



Sen jälkeen hän pysähtyi. Hän hengitti hetken aikaa rauhallisesti sisään ja ulos.



Alaspäin avautui näkymä kivikosta. Se oli parikymmentä metriä korkea ja teräviä kiviä oli paljon. Viimeisin onnettomuus tällä paikalla oli tapahtunut vain kolmisen kuukautta sitten, kun eräs pieni poika oli kaatunut alas rinteeseen.



Hän sulki silmänsä. Tämä olisi niin helppoa, niin helppoa...



Hän otti varovaisesti ensimmäisen askeleen.



Tähän ei tarvittaisi montakaan askelta. Painovoima hoitaisi lopun. Hän olisi pian voittaja tässä kaupassa - hänen itsensä tekemä osuus olisi melkein yhtä tyhjän kanssa.



Jokin sai hänet kuitenkin pysähtymään.





Yö sai väistyä päivän tieltä, aivan kuten jokaisen yön jälkeen kävi. Aurinko lämmitti kaikkea elävää maan pinnalla, ja ne nauttivat siitä lämmöstä.



Metsän siimeksistä asteli eräs hahmo, joka seisahtui kävelytien viereen. Hän katseli autoa, joka ajoi hiljakseen kauemmas hänestä. Pian toinen auto ajoi hänen ohitseen. Hetken päästä tuli vielä yksi lenkkeilijä koiransa kanssa. Mutta hän vain seisoi siinä.



Hän katseli ympärilleen. Hän pelkäsi, että piilossa kaikki tämä irvaili hänelle. Mutta hän vielä näyttäisi heille. Hän tulisi vielä olemaan se paras, jolloin muut ihmettelisivät kovasti hänen suoritustaan.



Hän ei tahtonut olla luovuttaja. Hän ei tahtonut olla heikko.

Huomatkaa, että tämä oli vain prologi. Vasta seuraavassa osassa päästään vauhtiin - tämä oli vain lämmittelyä :'''DD En uskalla sanoa yhtään mitään tuosta tulevasta osasta. Teen sen, kun aikaa - ja ennen kaikkea inspiraatiota! - löytyy. Se tulee olemaan pidempi kuin tämä. Veikkaisin ehkä viittäkymmentä kuvaa vähintään? Mutta se selviää sitten =) Mielipiteitä saa sanoa, kuuntelen mielelläni :>>> Niin, ja älkää sitten hermostuko syyttä - jos kirjoitatte kommentin, se ei näy heti, voin kertoa sen jo nyt. Minä kuitenkin saan sen täältä vuodatuksen kautta näkyviin, joten ei ole syytä huoleen :)